Tarinani

Ensimmäinen oppimatkani – olen tärkeä – huolehdi, että perusasiat ovat kunnossa!

Minua on aina kiinnostanut hyvinvointi ja terveys, joten kouluttauduin fysioterapeutiksi. Tein ensin pätkätöitä ja rohkaistuin lopulta perustamaan oman yrityksen. Aloin tekemään kuten kollegani eli optimoin täysin työaikani, tein kaksi ylipitkää ja kolme lyhyempää työpäivää viikossa.

Söin aamiaisen autossa matkalla töihin, lounaan pikaisesti asiakkaiden välissä ja viimeisen asiakkaan jälkeen kiirehdin päiväkotiin hakemaan lapsia. Samaan aikaan remontoimme taloa ja opiskelin. Minulla oli liikaa kaikkea, enkä huolehtinut itsestäni ja tämä kostautui kehon prakaamisena.

Maria Saarelainen | Mindfulness | Valmennus

Pitkä sairaalajakso keuhkokuumeen vuoksi pakotti lepoon ja miettimään miten elämääni pitää muuttaa, jotta voin hyvin. Tajusin, että itseään pitää arvostaa niin paljon, että huolehtii itsestään mm. antaa itselleen luvan syödä rauhassa. Ymmärsin, että täytyy alkaa toteuttaa niitä asioita, joiden tietää lisäävän omaa hyvinvointia ja siinä tilanteessa ehdottomasti lopettaa ylipitkien työpäivien tekeminen, jotka eivät sopineet minulle.

Kiinnostuksen kasvu fyysisyydestä henkiseen

Hoitaessani asiakkaiden fyysisiä vaivoja, huomasin miten paljon psyykkisillä asioilla on merkitystä vaivojen syntyyn ja ylläpitoon. Hankin lisää tietoa kouluttautumalla (mm. NLP practitioner ja ratkaisukeskeinen työnohjaaja) ja vähitellen huomasin, että minua kiinnostaa enemmän mitä asiakkaille kuuluu kuin fyysiset vaivat ja niiden hoitaminen. Työpaikkani mahdollistivat vähitellen siirtymisen työskentelemään henkiselle puolelle.

Toinen tärkeä oppimatka – oivallus – kohtaa tunteet ja salli itsesi olla sellainen kuin olet!

Vaikka ohjasin ihmisiä stressinhallinnassa ja voimavarojen ylläpitämisessä, niin jouduin itse toteamaan kantapään kautta, että omat työkaluni omassa elämässäni olivat puutteelliset. Talossamme sattui vesivahinko ja sen kautta löytyi vakava rakennusvirhe, jota korjattiin kahden vuoden ajan. Evakossa asuminen, jatkuvat huonot uutiset, jatkuva epätietoisuus ja valtava stressi ajoivat uupumukseen ja puolen vuoden ajaksi sairauslomalle.

Nyt syynä ei ollut elämäntavat, liikuin, söin säännöllisesti ja huolehdin unensaannista. Nyt syynä oli se, ettei minulla ollut henkisiä stressin ja tunne-elämän taitoja. Kielsin tapahtuneen ja yritin selviytyä.

Elin kuoren sisällä ja yritin näyttää muille, että minulla menee hyvin, vaikka olin sisältä täysin rikki.

Sairauslomalla muistin, että vuosia aikaisemmin käymälläni mindfulness viikonloppukurssilla puhuttiin hengitykseen keskittymisestä ja rauhoittumisesta. Mindfulness on tietoista läsnäoloa, jota harjoitetaan meditatiivisten harjoitusten avulla. Harjoitukset herkistävät havainnoimaan itseään ja ympäristöään paremmin. Halusin oppia sitä lisää ja tilasin netistä mindfulness cd:n, joka avasi ”oven” parantumiseen.

Mikä valtava helpotus, kun harjoituksessa sanottiin, että saan olla oma itseni ajatuksineni, tunteineni ja tuntemuksineni. Minun ei tarvitse esittää mitään, saan olla oma itseni.

Annoin vähitellen itseni luvan tuntea vihaa, ahdistusta, stressiä, pettymystä ja muita tilanteeseen liittyviä tunteita. Opin, miten hankalat tunteet tulee kohdata ja miten voin avautua arjen hyvyydelle, jota ympärilläni kaikesta huolimatta oli. Etsin lisää tietoa netistä ja menin erilaisiin mindfulnesskoulutuksiin.

Oppien noudattaminen on auttanut elämän erilaisissa karikoissa

Mindfulnessin eli tietoisen läsnäolon kirjallisuuden ja meditatiivisten harjoitusten kautta tekemäni oivallukset ovat auttaneet minua elämän eri tilanteissa. Olen ollut mm. työttömänä, jolloin tunteet sahasivat päivittäin ylös ja alas. Välillä en uskonut itseeni lainkaan ja välillä oli tunne, että kaikki on mahdollista. Hyödynsin silloin elämänoppejani, pyrin elämään säännöllistä elämää ja tein mindfulnessharjoitteita aktiivisesti, joiden avulla pystyin kohtaamaan tunteeni rehellisesti ja ”pysyin järjissäni” ja mikä tärkeää, pystyin tekemään tulevaisuuden suunnitelmia.

Tunnetaitojen opit jakoon myös muille – lisää rehellistä ja aitoa itsensä kohtaamista

Koska meditatiivisista harjoituksista ja tietoisen läsnäolon ideologiasta on itselleni apua, niistä on paljon tutkimustietoa ja ne ovat käytössä terveydenhuollossa, niin ajattelin, että myös muut hyötyvät siitä. Aloin jakamaan tietoani mindfulnessista työpaikoilla ja järjestin kursseja yksityisille ihmisille.

Jo kuuden vuoden ajan kursseilla osallistujat ovat tehneet oivalluksia oman elämänsä suhteen. Tietoisuus itsestä, omista tunteista ja ajatuksista ovat avanneet tien aitoon ja rehelliseen itsensä kohtaamiseen. He ovat saaneet lisäksi työkaluja hankalien tunteiden kohtaamiseen. Kurssilaiset ovat oppineet pysähtymisen kautta vähitellen näkemään elämässään olevat hyvät hetket ja avautumaan niille, jolloin tyytyväisyys elämään on lisääntynyt.

Tunnetaitoja hoito-, sosiaali- ja kasvatusalan ammattilaisille ja heidän asiakkailleen

Jotta mahdollisimman moni oppisi tunnetaitoja ja levittäisi tietoa eteenpäin, niin olen perustanut kollegani kanssa puolivuotisen tunnetaitovalmentajakoulutuksen hoito-, sosiaali- ja kasvatusalan ammattilaisille. Koulutuksessa opetellaan tunnetaitoja ensin itse laajan teoriatiedon, meditatiivisten mindfulnessharjoitteiden ja arjen läsnäoloharjoitusten avulla. Vähitellen harjoituksia aletaan soveltaa omaan työhön ja omille asiakkaille.

Teoria ja omakohtainen kokemus juurtuvat syvällisemmin, koska koulutus integroidaan täysin opiskelijoiden aikaisempaan elämän ja työn kokemuksiin.

Mitä ammattilaiset ja heidän asiakkaansa ovat oppineet

Koulutuksen lisäämät tunnetaidot ovat vähentäneet ammattilaisten työstään kokemaa tunnekuormaa. He ovat oppineet havaitsemaan eron omien ja asiakkaan tunteiden välillä. Koulutuksen käytyään he ymmärtävät asiakkaitaan paremmin ja kuulevat herkemmin asiakkaan kertoman tarinan taakse ja pystyvät puhumaan asiakkaiden kanssa tunteista hyväksyen.

Vaikka asiakkaat ovat pysyneet samoina koko koulutuksen ajan, niin ammattilaiset kertovat ettei heillä ei ole enää ”hankalia” asiakkaita kuten aikaisemmin. Vuorovaikutukseen on tullut terveellinen myötätuntoinen ote, joka on syventänyt asiakassuhteita. Mm. toimintaterapeutit ovat oppineet teoriatiedon kautta miten ihmisen aivojen fysiologia toimii ja sen kautta vähentäneet neuropsykiatristen lasten kanssa tehtävien harjoitusten määrää. Harjoitusten tavoitteeksi onkin tullut rauhoittaa aistimaailmaa ja sillä on saavutettu hyviä tuloksia, jotka on huomattu asiakkaiden perheissäkin.

Oman syvällisen omakohtaisen kokemuksen pohjalta ammattilaiset ovat ohjanneet asiakkailleen erilaisia harjoituksia, joilla vähennetään aistiärsykkeitä ja rauhoitutaan. Tämä on lisännyt asiakkaiden keskittymiskykyä ja vähentänyt hankalia tunteita esim. pelkoa hammashoitajan vastaanotolla. Asiakkaat ovat oppineet havaitsemaan myönteisiä tunteita ja lisäämään niitä sekä oppineet kohtaamaan hankalia tunteita.

Näin tieto ja kokemus tunnetaidoista laajenevat vähitellen.